prskhhh

Minä kerron teille tarinan tytöstä.

Tyttö joka käytti samaa hymyä joka päivä.

Kukaan ei ymmärtänyt hymyn merkitystä.

Iltaisin tyttö riisui maskinsa ja samalla hymynsä.

Hän kääriytyi lakanoihin ja sävelten maailmaan.

Etsi kuvaavia sanoituksia, sillä itse ei niitä keksinyt.

Elämä vihasi häntä.

Tyttö elämää.

Tuntui kuin hän olisi ollut ainoa, ainoa joka näki maailman todelliset kasvot.

Niitä ei voinut kehua.

Iloinen?

Hetkittäin.

Surullinen?

Aina.

Tunteeton?

Kuulemma.

Punaista.

Punaista pusertuu hänen kuorestaan.

Ehkä se toisi hänelle itsensä, jota oli etsinyt.

Sävelet imeytyvät punaisen tilalle, täyttäen tytön mielihyvällä.

Odotusta. Ainaista odotusta.

Mustaa.